HELSINKI CITY RUNNING DAY AIHEUTTAA MUUTOKSIA HCR:LLE

Helsinki City Running Day yhdistää 2018 toukokuussa viisi eri juoksutapahtumaa. Jokaiselle on tarjolla riittävää haastetta, kun 19.5.2018 juostaan maraton, puolimaraton, maratonviesti, viiden kilometrin katujuoksu ja perheen pienimmille suunnattu Minimarathon. Muutos aiheuttaa joitakin muutoksia Helsinki City Runin päivään. Alle on koottu tärkeitä huomioita ja joitakin muutoksia, jotka vahvistuvat myöhemmin syksyllä.
HELSINKI CITY RUN 2018:

  • Reitti: Puolimaratonin pituus on virallisesti mitattu 21,0975 km. Reitti pyritään pitämään kevään 2018 tapahtumassa mahdollisimman samanlaisena kuin 2017, jolloin reitti sai erinomaiset arviot ja sisälsi niin kaupungin sydäntä kuin kauneinta rantamaisemaa ja Keskuspuistoakin. Reitti suunnitellaan yhteistyössä viranomaisten kanssa ja viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Reitti vahvistetaan lopullisesti mahdollisimman nopeasti viranomaishyväksynnän jälkeen. Maali sijaitsee Telia 5 G Areenalla, kuten muissakin tapahtumissa.
  • Aikataulu: Tapahtuman lähtöaika ja muut aikataulut vahvistetaan mahdollisimman nopeasti. Aikataulut riippuvat päivän tapahtumien reittien lopullisesta muodosta ja viranomaisohjeista. Kisatoimisto ja Juoksu-Expo ovat avoinna numeroiden hakua varten perjantaina 18.5. ja lauantaina 19.5.2018. 
  • Reitille lähdetään lähtöryhmittäin. Lähtöryhmät varmistavat, että jokainen pääsee juoksemaan oman aikataulunsa mukaisesti ja ilman kohtuuttomia ruuhkia reitillä. Jokainen voi ilmoittautuessaan toivoa tavoiteaikansa mukaisesti lähtöryhmää, jotka vahvistetaan noin 3 vkoa ennen tapahtumaa.

Vuoden 2018 hinnat on määritelty Ilmoittautuminen sivulla, jonne pääset tästä linkistä.

Olen jo ilmoittautunut, mutta haluan vaihtaa tapahtumasta toiseen, miten toimin?
Mikäli olet jo ilmoittautunut Helsinki City Runille 2018, mutta haluat ilmoittautua toiseen tapahtumaan, laita siitä sähköposti os. maraton@sul.fi. Saat ohjeet ilmoittautumiseen, sekä koodin, jolla maksat vain välimaksun oman maksuportaasi ja esim. HCM:n sen hetkisen maksuportaan mukaan. Mikäli menet edullisempaan tapahtumaan, palautamme välisumman. 

Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.