Uutiset

Sosiaalinen juoksija

Pia Lampolan juoksuharrastus alkoi kolmisen vuotta sitten, kun juoksua harrastavat kollegat innostivat hänet lajin pariin. Syntyi työkavereiden muodostama juoksuporukka, joka juoksee yhdessä viikottain, perjantai-iltapäivisin. Juoksuporukan innoittamana Pia ilmoittautui vuonna 2015 ensimmäiselle puolimaratonilleen, joka oli Helsinki City Run. Pia oli mukana HCR:llä myös vuonna 2016 ja nyt tavoite on jälleen asetettu toukokuun puoliväliin.  

38-vuotias kahden lapsen äiti Taru Valovirta aloitti juoksuharrastuksen jo lapsena, jolloin lajina oli yleisurheilu ja etenkin pikamatkat. Juoksuinnostuksen hän uskoo perineensä isältään, joka juoksi aktiivisesti koko Tarun lapsuuden ajan. Iän myötä Tarun juoksumatkat ovat pidentyneet pikamatkoista puolimaratoniin, joka on tällä hetkellä Tarun suosikki juoksumatka. 

Juoksua perhearjessa

Tule nauttimaan GoExpon RunSport alueelle asiantuntijapuheenvuoroista ja paneeleista teemoista työhyvinvointi ja liikunta, kuntourheilu ja trendit sekä perhe. GoExpon RunSport-alueen moderaattorina toimii messujen ajan juoksuvaikuttaja Joonas Laurila.

Suomen Urheiluliitto on mukana GoExpon RunSport -alueella, joka muuntautuu vuonna 2017 kolmipäiväiseksi asiantuntijafoorumiksi. Osastolla myös messutarjouksia ja lenkkareiden keräys! 

Tuo lenkkarit mukanasi - ne lähtevät Liike ry:n kohteisiin Tansaniaan lisäämään paikallisten oppilaiden ja opettajien liikkumismahdollisuuksia. Mukaan kelpaavat käytetyt, mutta eivät rikkinäiset lenkkarit.

Kilometri toisen perään yksin metsätiellä. Nenä valuu, verenmaku suussa ja vastatuuli saa silmät vuotamaan. Klassinen kuva kestävyysjuoksusta yksilölajina on saanut haastajaksi ”social running” -ilmiön, jossa kokemus jaetaan useiden ihmisten kanssa joko lenkkipolulla tai sosiaalisessa mediassa.

Sportyfeel Helsinki City Run puolimaratonin järjestelytoimikuntaan kuuluu noin 25 vapaaehtoista ja talkoolaista. Tämä joukko on avainroolissa ja luotsaa noin 500 vapaaehtoista, jotka toteuttavat Suomen suurimman puolimaratontapahtuman erinomaisella laadulla kaikkia juoksijoita palvellen. Koko organisaation päämääränä on tuottaa tapahtuma, joka houkuttelee mahdollisimman runsaasti juoksijoita tapahtumaan ja sitä kautta tuo varoja suomalaiseen seuratoimintaan.

 "Jokainen pk-lenkki on talletus pankkiin itse päätapahtumaa varten"

Kevään upea liikunnallinen messutapahtuma GoExpo 17.-19.3. on jälleen täynnä urheilun ilotulitusta. Suomen Urheiluliitto ry on mukana toteuttamassa RunSport -aluetta yhdessä Messukeskuksen kanssa. 
 

"Itsensä voittaminen on suurin voitto!"

Elina on energinen ja liikunnallinen kolmen lapsen työssäkäyvä perheenäiti Espoosta, jonka juoksuharrastus alkoi viitisen vuotta sitten perheen kolmannen lapsen ollessa yksivuotias. Elinan juoksijatarina on erityisen inspiroiva, sillä hän sovittaa hienosti juoksuharrastuksensa kiireiseen lapsiperhearkeen ja elää liikunnallista elämää istumatyönsä vastapainoksi. Juoksusta Elina on löytänyt harrastuksen, johon ei kyllästy ja joka haastaa sopivassa määrin jatkuvasti. 

Mikäli ilmoittauduit jo Helsinki City Run -puolimarathonille tai SUL:n muuhun juoksutapahtumaan ja asut pääkaupunkiseudun läheisyydessä, pääset treenaamaan koko kevään ajan huippuporukassa ilmaiseksi. Järjestämme kevätkaudella avoimia HCR-yhteislenkkejä kolme kertaa kuukaudessa Helsingissä. Voit myös osallistua Juoksuliikkeen muilla paikkakunnilla (Porvoo, Turku, Oulu) yhteislenkkeihin ilmaiseksi. Katso aikataulut ja yhteystiedot Juoksuliikkeen sivuilta.